Ensi kokemukset Saudi-Arabiasta
Saudeissa on nyt oltu puolitoista viikkoa ja täytyy tässä vaiheessa todeta, että voihan elämä mikä maa. Tätä kaikkea ei nyt millään pysty kirjoittamaan yhdessä postauksessa, joten tässä pari uskomattominta juttua so far…
Saudeissa mm. huumeiden maahantuonnista on länsimaalaisillekin tuomiona teloitus. Tämä ei tullut yllätyksenä, mutta se tuli, että joka perjantai täällä järjestetään julkisia teloitustilaisuuksia jollain tietyllä torilla. Teloitustapana on muihin keskiaikaisiin tapoihin sopiva giljotiini. En ajatellut mennä katsomaan.
Liikenne täällä on aivan uskomatonta. Joku osuvasti totesi, että isoin ero on se, että täällä takaa tuleva väistää. Aina. Tästä johtuen kukaan ei juuri paljon katsele ennen kaistan vaihtoa ja vaikkapa peruuttamista. Lisämakunsa tuo se, että bensan ilmaisuudesta (n. 20 senttiä/litra) johtuen kaikki ajavat täällä törkeän isoilla autoilla. Oman höysteensä tuovat myös nopeusrajoitukset, jotka ovan 9/10 tapauksessa 120 km/h.
Taksin kyytiin en enää hyppää. Yritin päästä lentokentältä compoundille ja nappasin ensimmäisen paikalle sattuneen kuskin. Kaveri vakuutti kolmesti tietävänsä reitin, mutta yllättäen liikkeelle lähdön jälkeen vasta alkoi selvittely, joka taas oli hieman vaikeaa, kun ainoat kaverin osaamat englanninkieliset merkit taisivat olla numeroita. Hommasta selvittiin sitten Allahin sijaan Nokian matkapuhelimella, jonka välityksellä arabiaa puhuva työkaveri sai homman selvitettyä. Matka 140 km/h moottoritiellä ilman turvavöitä oli kuitenkin sen verran ikävän tuntuinen kokemus, että mielestäni kuskin olisi pitänyt maksaa matkasta minulle eikä toisinpäin.
Täällä käytännössä kaikki(?) länsimaalaiset eli länkkärit asuvat Compundeilla, jotka ovat muureilla suojattuja kaupunginosia, joita vartioivat vahvasti aseistetut vartijat. Muurien sisällä on eri maailma kuin ulkona - tänne eivät rukouskutsut ja pukeutumissäännöt ulotu. Ainakin oma Kingdom City Compoundimme on varsin mukavasti varusteltu uima-altaineen, ravintoloineen ja kuntosaleineen. Elämä siis hymyilee, mutta ihmiselle, joka on tottunut matkoilla kävelemään tavallisen kansan parissa, tuntuu järjestely aika fuubalta.
Rukoukset rikkovat päivärytmin viidesti päivässä. Rukouskutsun aikaan menevät ravintolat, tavaratalot ja bensa-asemat kiinni. Jos ostokset tai lounas on kesken rukousajan alkaessa, ei hommaan auta itku eikä sadatukset, ulos vain ja puolen tunnin päästä uudestaan.
Naisten on pidettävä julkisilla paikoilla yllään abayaa, eli mustaa kaapua. Tämä pätee myös länsimaalaisiin. Kasvoja ei länsimaalaisten tarvitse ilmeisesti peittää, enkä ole varma koskeeko tämä kaikkia paikallisiakaan. Naisten oikeudet ovat muutenkin vähissä tässä maassa ja outoja sääntöjä tuntuu löytyvän joka lähtöön. Ilmeisesti perussääntö on, että nainen ei saa liikkua miehen kanssa samassa seurueessa, elleivät nämä ole naimisissa. Tätä sääntöä sitten sovelletaan erinäisin kummallisin tavoin. Vankilaan päätyy muun muassa, jos matkustaa autossa kahden tai useamman miehen seurassa. Vankilakeikka tietää länsimaalaiselle naiselle käytännössä kai vähintään parin päivän tuomiota ahtaissa vankiloissa sekä työpaikan menetystä eli pitkällä tähtäimellä maasta karkoittamista.
Vankilaan täällä päätyy muutenkin mitä kummallisimmista syistä. Valokuvauksen kanssa muun muassa pitää olla tosi varovainen - itse en ole jaksanut selvittää, mitä nyt oikeasti saa kuvata ja mitä ei, jätän vain kuvaamatta julkisilla paikoilla. Kotona sitten taas.
Tämä maa tuntuu pitävän sisällään muitakin enemmän tai vähemmän länsimaalaisen korvaan friikiltä tuntuvia sääntöjä ja kummallisuuksia. Koitan niitä tänne kirjata, kun syytä jälleen tulee.
On tässä maassa hyvääkin. Parhaat kokemukset ovat autiomaasta, jossa olin viikko sitten juoksemassa Hash House Harriersien kanssa. Uskomattomia maisemia ja muutenkin letkeää meininkiä (länsimaalaisten kesken tietysti). Mukavia kokemuksia kertyi myös viime viikonlopulta (täällä viikonloppu on torstaista perjantaihin) Jeddasta, jossa olimme sukeltamassa. Punainen meri oli mukava nähdä ja pääsi samalla hieman pistämään päätä veden alle.