Juhlallisin menoin julistan uuden Konsepti-blogin avatuksi!
Idea blogiin on muhinut päässäni nyt jo jonkin aikaa. Taustalla on kiinnostus konseptointia, käytettävyyttä, käyttäjäkokemusta, palvelumuotoilua – ja yleisemmin hyvien palveluiden luomisprosessia kohtaan. Pääpaino tulee toivottavasti olemaan kallellaan konseptoinnin suuntaan, ja tarkemmin verkkopalveluiden konseptoinnin, mutta muitakin aiheeseen liittyviä teemoja saattaa blogissa vilahdella.
Toinen kimmoke blogin syntymiseen on diplomityöni, jota yritän potkia käyntiin. Työnimi paperille on tällä hetkellä “Visiosta verkkopalveluksi – Käyttäjäkokemukseen perustuva konseptisuunnittelu sujuvan projektityön ohjaajana”.
Lyhyesti selitettynä tarkoituksena olisi kehittää systemaattinen menetelmä laajojen verkkopalveluiden konseptointiin ja konseptin viestimiseen sellaisella tavalla, jota koko projektiryhmä asiakkaasta ohjelmoijaan tajuaisi riittävässä määrin, jotta pystyisi tekemään akateemisia arvauksia palvelun sisällöstä vähintäänkin mikrotasolla. Ensisijaisena tavoitteena on tietysti parempien verkkopalveluiden luominen, mutta toisisijaisesti pyrkimyksenä on projektityöskentelyn selkeyttäminen – hyvin suunniteltu on tunnetusti puoliksi tehty.
Aihe on diplomityöksi varmastikin vielä liian maailmoja syleilevä ja laaja, joten prosessointia varmasti vielä vaaditaan. Innostus työtä kohtaan on kuitenkin suuri, ja toivottavasti saan tätä innostusta ammennettua myös blogiin.
Avainsanat: diplomityö, konseptointi