Turkulainen Stratox Oy listaa sivuillaan kasan erilaisia innovointimenetelmiä, jotka vaikuttavat pikaisella vilkaisulla ainakin lukemisen arvoisilta. Menetelmistä osalla lienee jotain teoriaa takanaan, osa taas on omia kehitelmiä. Yritys näyttäisi olevan Heikki Nummelinin yhden miehen show, mutta ilmeisesti (lue: nettisivujen perusteella) kaverilla on pitkä ja laaja kokemus erilaisten ideointiworkshoppien pitämisestä.
Kalanruoto- ja Heiluri-nimisten menetelmien soveltamisessa lienee haasteena lähinnä se, ettei homma mene jo konseptitasolla ihan häröilyksi. Itsekin olen ehdottomasti systemaattisten ja tuotteistettujen menetelmien kannalla (mikä tahansa menetelmä tuo varmasti hyvin läpi vietynä parempia tuloksia kuin vapaa demokratiaan perustuva säätäminen), mutta ideoiden myymisessä ja uskottavassa läpiviennissä on varmasti haasteita.
Jos kyseessä on esimerkiksi TBWA\:n Disruption-menetelmä, on homma varmasti helposti myytävissä, kun menetelmän tueksi voi esittää menestystarinoita kymmenistä maista ympäri maailmaa. Enemmän haastetta on, jos esimerkiksi IT-talo päättää lähteä kehittämää omaa luovaa menetelmäänsä, jonka toimivuudesta ei oikeastaan aluksi ole mitään takeita.
Olisi siis kiva löytää oman menetelmän pohjaksi joku hyväksi havaittu, vapaasti käytettävissä oleva menetelmä – eipä myöskään haittaisi vaikka menetelmän tehosta olisi jonkinlaista tieteellistä näyttöä…
Trend analysis: Kaksipäiväinen workshop selaimien ja webin tulevaisuudesta. Tulevaisuuden kuvitteellisten uutisotsikoiden visioiminen. Tulevaisuuden kontekstin luominen suunnitteluprosessin pohjaksi. Workshopin tuloksena keksittiin kolme tärkeää teemaa (Augmented reality, Data abundance, Virtual identity) ja kirjoitettiin kolme fiktiivistä skenaariota havainnoimaan teemoja. Kuulostaa oppikirjaesimerkiltä trend analysisistä.
Brainstorming: Vapaata keskustelua, whiteboard-ideointia, ideoiden keräämistä post-it:lle ja järjestäminen teemoihin (Auroran tapauksessa Context awareness, Natural interaction, Continuity, Multi-user applications). Teemat dokumentointiin muutaman lauseeen mittaiseen muotoon.
Open design sessions: Kerran viikossa iltapäivän kestävä vapaa sessio, johon on kutsuttu suunnittelutiimin lisäksi eri ihmisiä yrityksen sisältä ja asiakkaalta (tai tässä tapauksessa Mozilla Labsilta). Ideana on, että suunnittelutiimi saa vapaasti tuoda käsiteltäväksi ideoita, konseptiin liittyviä ongelmia ja muuta projektiin liittyvää. Ajatuksena lienee saada tuoretta näkemystä omiin ideoihinsa fakkiintuneille suunnittelijoille. (Monestihan jo ideoiden selittäminen asiaan perehtymättömille auttaa ja ladon oven erottaa taas muusta rakennuksesta).
Design concepts document: Viisisivuinen dokumentti, jossa kuvataan järjestelmän eri osat, käyttöliittymäkomponentit ja -toiminnot karkealla tasolla. Auroran kaltaisessa monimutkaisessa konseptissa perinteiset rautalankakuvaukset eivät AP:n mukaan toimineet, jolloin tarvittiin jokin muu tapa dokumentoida konseptin elementit.
Interface Guide: Posterikokoinen kuva, jossa käyttöliittymän elementit on nimetty ja lyhyesti selitetty. Design concepts documentin ydinosat kerättynä yhteen, riittävän yksinkertaiseen kuvaan.
Olemassaolevien konseptivideoiden läpikäyminen: Ennen konseptivideoiden suunnittelua käytiin läpi olemassaolevia videoita ja mietittiin, miten näistä voisi erottautua (kuulostaa äkkiseltään hieman TBWA:n käyttämältä disruption-menetelmältä).
Lisäksi videossa käytiin läpi skenaarioiden käsikirjoitusprosessia, kuvaamista, näyttelemistä, animoimista jne vähemmän kiinnostavaa ja jokaiseen videotuotantoon kuuluvaa asiaa.
Teimme pari vuotta sitten varsin samankaltaisen suunnitteluprojektin osana TeliaSoneralle tekemäämme IDBM-teollisuusprojektia. Projektin tehtävänä oli suunnitella uusi palvelukonsepti, ja työn osana suunnittelimme videon, joka koostui (huvittavaa kyllä, Auroran tapaan) peräkkäisistä still-valokuvista (muutama frame per sekunti) ja väliin upotetuista käyttöliittymävideoista. Lopputulos ei tietenkään ollut aivan yhtä hieno, kuin Adaptive Pathin isolla rahalla tekemä, mutta idea tuli siitäkin selville!
Projektissa käytimme myös samankaltaista ideoiden jäsentämistapaa, eli keräsimme omat ideamme ja käyttäjien haastatteluista saamiamme ideat/tarpeet post-it:lle ja järjestimme teemoihin, joita pyrimme sitten tuomaan mukaan konseptiimme. Isoin ongelma omassa projektissammekin (kuten varmasti kaikissa konseptointiprojekteissa) oli olennaisten ideoiden poimiminen massasta ja riittävän yksinkertaisen ja ymmärrettävissä olevan konseptin luominen.
Omaan projektiimme liittyi tietysti myös paljon opiskelijaprojekteille tyypillistä epävarmuutta, menetelmien hajanaisuutta jne. Parempaan lopputulokseen oltaisiin varmasti päästy, jos olisi ollut alusta asti selkeä kuva siitä, millaisella prosessilla projekti pyritään viemään läpi, jolloin turhalta työltä oltaisiin vältytty.
Uskaltaisin jopa väittää, että itse menetelmän valinnalla ei olisi ollut “kovin suurta merkitystä”, vaan mikä tahansa systemaattinen prosessi olisi toiminut ja vapauttanut potentiaalia prosessin miettimiseltä itse asialle eli innovoinnille.
Tässä aletaankin olemaan tämän blogin ja diplomityöni ytimessä, jonka tuloksena toivottavasti syntyy sopiva ja omaan yrityskulttuuriimme sopiva malli, jolla konseptointi saadaan vietyä läpi menestyksekkäästi verkkopalveluiden suunnitteluprojekteissa.
Using CSS 2.1 pseudo-elements to provide up to 3 background canvases, 2 fixed-size presentational images, and multiple complex borders for a single HTML element. […]
Perinteinen OnClick-tapa ulos johtavien linkkien trackaamiseen puolustaa edelleen paikkaansa, jos haluaa esim. tehdä goalin videon soittamisesta / ulkoisten linkkien klikkaamisesta. […]
