Avainsanan ‘tbwa’ Arkisto

Innovointimenetelmiä

22.10.2008

Turkulainen Stratox Oy listaa sivuillaan kasan erilaisia innovointimenetelmiä, jotka vaikuttavat pikaisella vilkaisulla ainakin lukemisen arvoisilta. Menetelmistä osalla lienee jotain teoriaa takanaan, osa taas on omia kehitelmiä. Yritys näyttäisi olevan Heikki Nummelinin yhden miehen show, mutta ilmeisesti (lue: nettisivujen perusteella) kaverilla on pitkä ja laaja kokemus erilaisten ideointiworkshoppien pitämisestä.

Kalanruoto- ja Heiluri-nimisten menetelmien soveltamisessa lienee haasteena lähinnä se, ettei homma mene jo konseptitasolla ihan häröilyksi. Itsekin olen ehdottomasti systemaattisten ja tuotteistettujen menetelmien kannalla (mikä tahansa menetelmä tuo varmasti hyvin läpi vietynä parempia tuloksia kuin vapaa demokratiaan perustuva säätäminen), mutta ideoiden myymisessä ja uskottavassa läpiviennissä on varmasti haasteita.

Jos kyseessä on esimerkiksi TBWA\:n Disruption-menetelmä, on homma varmasti helposti myytävissä, kun menetelmän tueksi voi esittää menestystarinoita kymmenistä maista ympäri maailmaa. Enemmän haastetta on, jos esimerkiksi IT-talo päättää lähteä kehittämää omaa luovaa menetelmäänsä, jonka toimivuudesta ei oikeastaan aluksi ole mitään takeita.

Olisi siis kiva löytää oman menetelmän pohjaksi joku hyväksi havaittu, vapaasti käytettävissä oleva menetelmä – eipä myöskään haittaisi vaikka menetelmän tehosta olisi jonkinlaista tieteellistä näyttöä…